Yleistä yhdistyksestä
Jäsentä yhdistyksessä
Yhdistys perustettiin
Ensimmäinen JTO julkaistiin
Picardienpaimenkoirat Suomessa
Vaikka picardienpaimenkoiria tuotiin Suomeen jo 1990-luvun alussa, rotuyhdistys perustettiin vasta vuonna 2015. Yhdistyksen tavoitteena on levittää tietoa rodusta sekä edistää sen terveyttä, kasvattamista ja jalostamista Suomessa. Erityisen tärkeänä pidämme myös vertaistukea, joka on olennainen osa yhdistyksen toimintaa.
Liity jäseneksi!
Oletko kiinnostunut picardienpaimenkoirista tai haluat tietää lisää rodusta? Tule mukaan yhdistystoimintaan. Liity täältä →
Toimintamme
Ensimmäinen rotuleiri järjestettiin Rovaniemellä kesäkuussa 2016, ja sen teemana oli rodun alkuperäinen tarkoitus: lammaspaimennus. Tämän jälkeen leirejä on järjestetty lähes vuosittain eri puolilla Suomea vaihtelevilla teemoilla.
Järjestämme myös yhteislenkkejä, jotka ovat erinomaisia tilaisuuksia tutustua muihin koiranomistajiin. Ilmoitamme lenkeistä Facebook-sivuillamme, joten seuraa meitä!
Yhdistys on juuri sellainen kuin sen jäsenet siitä tekevät.
Tehdään siis yhdessä juuri meille sopiva yhdistys
Picardiposti
Jäsenistön toiveesta hallitus aloitti säännöllisen tiedotuksen sähköpostitse, ja niin Picardiposti sai alkunsa vuonna 2018. Vuosien varrella Picardiposti on kehittynyt yksinkertaisesta A4-tyylisestä tiedotteesta kohti lähes painokelpoista, kuvitettua versiota.